Enää yksi yö ja sitten mars matkaan Tallinnaan TOM JONESin konserttiin! Pidän paljon miehen musiikista ja kävin katsomassa häntä ensimmäistä kertaa vasta kaksi vuotta sitten Turun Linnanjuhlilla (satoi kaatamalla, mutta ei haitannut!). Näin uskomattoman pitkän ja menestyksekkään uran tehnyttä ihmistä ei voi kuin kunnioittaa: äänikin on vielä täysin kuosissa. Kuka nyt ei näin hyvästä menosta innostuisi!
Konsertti on siis tiistai-illalla, mutta jäämme Tallinnaan yöksi. Keskiviikkona suunnitelmana on samoilla kaupungilla, katsella nähtävyyksiä ja kenties hiukan shoppailla. Tästä matkasta kirjoittelen lisää ensi viikolla juhannuksen jälkeen!
Kesän tähänastisista uusista kokeiluista hauskimmaksi osoittautui melonta! Kummallista kyllä, en ole aiemmin kokeillut lajia ja ihastuin siihen nyt! Olimme liikenteessä kaksipaikkaisella inkkariveneellä: itse istuin edessä ja toimin lähinnä vauhdin ylläpitäjänä. Takana istuva joutuu tässä mallissa ohjaamaan venettä ja tekemään siten enemmän töitä. Ehdimme silti molemmat ihastelemaan maisemia, jotka Aurajoesta nähtynä olivat kauniin vehreät.
Vuokrasimme veneen Halistenkoskelta ja meloimme siitä Liedon Vanhalinnaan asti. Matka taittui mennessä 50 minuutissa, mutta takaisinpäin koimme vastatuulta ja matka kesti tunnin. Melonta kävi hyvästä liikunnasta, ja suosittelenkin lajin kokeilemista kaikille! Seuraavaksi aion mennä Uittamolle ja vuokrata yksipaikkaisen kajakin - siitä lisää seuraavissa päivityksissä!
Pääsenpä jälleen kirjoittamaan tänne seikkailuistani ulkomailla! Vietin viime kuussa vajaan viikon Pohjois-Italiassa Lago Maggiorella. Tämä Alppien kupeessa, aivan Sveitsin rajalla sijaitseva iso järvi on näkemisen arvoinen. Geeneissäni virtaa merivesi, mutta voin todellakin lämpimästi suositella Lago Maggiorea Italian-matkaa harkitseville!
Näkymä vuokrakämppämme terassilta.
Järven reunusta on täynnä pieniä kyliä, joissa on vaihtelevasti tekemistä. Omassa kylässämme Decciossa ei juuri ollut muuta kuin pieni rantabulevardi ja hyvä pizzeria, mutta läheisessä Verbaniassa puolestaan oli paljon kauppoja, ravintoloita ja kahviloita. Omat suosikkikyläni olivat Verbania ja vähän kauempana aivan Sveitsin rajalla sijaitseva idyllinen Cannobio. Matkalle kannattaakin vuokrata auto, jolla kätevimmin pääsee paikasta toiseen. Toki julkinen liikennekin toimii, mutta sen käyttäminen vaatii paljon suunnittelua aikataulujen suhteen.
Ponte dei Salti.
Parasta Lago Maggiorella on maisemien lisäksi sen sijainti: teimme mm. päiväretken Sveitsin puolelle pieneen Valle Maggian kylään, josta ostimme maukasta pippuria (suosittelen!). Samalla reissulla kävimme ihastelemassa roomalaisten rakentamaa siltaa, jonka alla kuohui kirkasvetinen koski. Maisemat olivat henkeäsalpaavat ja hyvin alppimaisen idylliset! Sillalta kävelimme kosken yläjuoksua pitkin jonkin aikaa ja palasimme sitten autolle jatkaen matkaa lähellä sijaitsevalle valtavalle padolle. Rakennelma oli vaikuttava, joskin jo hiukan pelottava kaikessa suuruudessaan. Iltapäivä jatkui Asconan kaupungissa, joka on tunnettu jet set -meiningistään. Katsoimmekin budjetillemme parhaaksi käydä ostamassa lounasnapostelut supermarketista, jotka nautimme sitten järven rannalla.
Aivan vuokrakämppämme lähellä oli mielenkiintoisia patikointireittejä. Kävimmekin testaamassa niistä kaksi: ensimmäinen oli huomattavasti kuvittelemaamme vaativampi (enimmäkseen lähes pystysuoraa nousua kapealla polulla) ja toinen, Verbanian kylään johtava, hieman leppoisampi. Patikoinnin palkitsivat kuitenkin kauniit maisemat järvelle ja vuorille! Suosittelenkin Lago Maggioren aluetta etenkin ulkoilusta ja luonnosta nauttiville; kulttuurista kiinnostuneille ei tällä alueella ole paljonkaan tarjolla. Itse nautin luonnosta ja maisemista, ja oli upeaa päästä näkemään myös tämä puoli Italiasta.
Kannattaa kokeilla siirtymistä kylästä toiseen myös vesiteitse!
Viime aikoina olen nähnyt muutaman loistavan elokuvan! Kaksi niistä on uutta tuotantoa ja yksi vähän vanhempi. Yksi on kansainvälisesti tuotettu ranskalainen, yksi italialainen ja yksi perinteistä Hollywood-tuotantoa. Puhun siis elokuvista The Intouchables, La Grande Bellezza ja 12 Years a Slave.
The Intouchables (Koskemattomat) kertoo miljonääristä, joka palkkaa avustajakseen työttömän pikkurikollisen. Kankean alun jälkeen miehistä tulee hyvät ystävät, jotka pitävät yhdessä hauskaa erilaisista elämäntilanteistaan huolimatta. Leffan juoni kuulostaa vähän ankealta ja kuluneelta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole! Elokuva on kaiken kaikkiaan hauska, mutta myös sen syvällisempi ja pohdiskelevampi puoli tulee katsojalle selväksi. Ranskan kieltä pitkään lukeneena ja maassa asuneena leffa herättää muistoja kulttuurista, jossa elää ihmisiä monista eri taustoista ja kulttuureista. Kuten leffakin tuo ilmi, erilaisuus on rikkaus, jonka olemassaoloon liittyy monenlaisia konflikteja. Suosittelen lämpimästi tätä elokuvaa kaikille - niillekin, jotka eivät yleensä ranskalaisista leffoista niin välitä :)
Sitten siihen italialaiseen, viimeisimmän ulkomaisen elokuvan Oscarin voittaneeseen taideteokseen! La Grande Bellezza (Suuri kauneus) on hyvin italialainen, jotenkin perinteistä Saapasmaa-elokuvaa noudatteleva elokuva. Se kertoo miehestä, joka on hyvin menestynyt urallaan toimittajana ja joka vanhoilla päivillään huomaa elämänsä kuluneen juhliessa ja verkostoja rakentaessa. Leffassa on paljon elämään liittyvää pohdiskelua niin suoran monologin muodossa kuin symbolisestikin. Taustalla on kuitenkin koko ajan italialaiseen kulttuuriin niin vahvasti kuuluva elämänsyke ja halu tehdä elämästä elettävän arvoista ihmissuhteiden kautta. En ihmettele, miksi elokuva on voittanut Oscarin, sillä sen se on varmasti ansainnut. Yleisesti ottaen pidin elokuvasta, mutta mielestäni paikoin se junnasi paikoillaan ja siksi kesti liian kauan (2h 20min). Suosittelen kuitenkin tätäkin elokuvaa kaikille ja etenkin italialaisesta kulttuurista kiinnostuneille!
Viimeisenä, mutta ei millään lailla huonoimpana 12 Years a Slave (12 vuotta orjana)! Tämä useamman Oscarin voittaja on loistava kuvaus Yhdysvaltain valkoisen ylimystön harjoittamasta orjuudesta. Leffa kertoo New Yorkin osavaltiossa siepatusta vapaasta miehestä, joka myydään orjuuteen. Hänen kohtalonsa ohella seurataan hänen kanssaan orjuudesta kärsiviä miehiä ja naisia. Orjien valkoiset isännät kuvataan enimmäkseen armottomina sekopäinä, mutta joukosta löytyy myös sympaattisempia isäntiä. Kaiken kaikkiaan orjuus kuvataan ajan tapana, jota hyvin harvat halusivat tai uskalsivat kritisoida. Elokuva on rankka, mutta todella mukaansa tempaava. Koko leffan ajan tuntui aivan kuin olisin itse ollut mukana paikan päällä katselemassa tapahtumia ja todistamassa niin orjien kuin heidän isäntiensä tunteita. Tämä on ehdottomasti paras elokuva, jonka olen nähnyt pitkään aikaan!
Kevät on saapunut ryminällä, ja olen ottanut siitä kaiken irti! Ulkoilen joka päivä, joko lenkkeillen tai vain fiilistellen. Pääsiäisenä kävin mökillä haravoimassa ja nauttimassa kevään tähän asti lämpimimmästä päivästä. Tänään pyöräilin Uittamolle ystävän luokse kahville, ja siitä jatkoimme ulkoilemaan merenrannan kautta alueen loistaviin maastoihin. Alla muutamia kuvia hauskasta päiväretkestä luontoon :)
Ei uskoisi, että ollaan vain muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta!
Hurmaavia cityoravia!
Kunnon luontoretkeilijä kävelee myös pitkospuilla.
Merenpoukama yhdistää tässä kohtaa Uittamon, Hirvensalon ja Kaarinan.
Kesän lähestyessä olen yrttien lisäksi innostunut tomaattikeitosta! Erilaisia kasviskeittoja teen talvellakin, mutta aiemmin en ole ollut niin innostunut tomaatista. Tähän asti olen tehnyt tomaattikeiton Italia-reseptikirjani ohjeen mukaan. Ero suomalaisiin nettiohjeisiin näyttää olevan kanaliemen käyttö kasvisliemen sijaan, mikä mielestäni on erinomainen oivallus: kasvisliemi ei tuo yhtä paljon makua keittoon, jolloin sitä on maustettava enemmän. Tomaattikeiton maustaminen on osoittautunut kuvittelemaani haastavammaksi, ja olenkin oppinut käyttämään mausteita hyvin hillitysti. Muutoin ne peittävät tomaattien maun, ja keitosta tulee helposti (omaan makuuni) aivan liian mausteista.
Kuva: http://www.ruokala.net
Tänään päätin kokeilla netistä löytämääni ohjetta, jossa tomaatit, paprikat (kyllä!), sipuli ja valkosipuli savustetaan ennen keiton valmistamista. Ohje on vajaa, mutta improvisoin hiukan ja valmistin keiton normaalisti jättäen pois alkukiehutuksen (koska aineksethan olivat savustimessa jo saaneet alkulämmön). Laitoin siis savustetut ainekset kattilaan ja lisäsin samantien kanaliemen, tomaattimehun (myös netin ohjeen mukaan, itse olen aiemmin käyttänyt tomaattimurskaa) ja mausteet. Tällä kertaa käytin chiliä, kuivabasilikaa, suolaa ja pippuria. Sitten annoin kiehua noin 10 minuuttia ja lisäsin jonkin verran vuohenjuustoa. Keiton kiehuttua yhteensä noin 15 minuuttia, heitin sen tehosekoittimeen.
Lopputulos oli mielestäni loistava, ja savun makua oli keitossa juuri sopivasti! Ohjeen mukaan keittoon pitäisi laittaa kaksi paprikaa, mutta itse laitoin vain yhden ja sekin maistui melkein enemmän kuin tomaatit. Käytin muuten luumutomaatteja kirsikkatomaattien sijaan, koska mielestäni kirsikkatomaatit eivät vielä ole parhaimmillaan. Monet eivät varmaan omista savustinta, mutta senhän voi korvata savustuspussilla, kuten ohjeessakin on neuvottu.
Tein muuten myös noita vuohenjuustoleipiä pinjansiemenillä ja hunajalla. Valmistin ne perinteisesti uunissa, mutta ehkäpä nekin olisi voinut savustaa! Leivät olivat herkullisia, ja sopivat hyvin keiton kanssa. Kannattaa kuitenkin käyttää jotain jämäkämpää hunajaa: itselläni oli vain akaasiahunajaa, joka jäi turhan valuvaksi.
Jos jollain on hyviä vinkkejä muuhun savusteluun, otan mielelläni vastaan vinkkejä! Kesän pääohjelmistooni kun kuuluvat sekä grillaus että savustus :)
Portugalin huono taloustilanne on inspiroinut myös katutaiteilijoita.
Kävin muutama viikko sitten lomailemassa Lissabonissa. Viikossa ehdimme nähdä kaupungista lähes kaiken, mutta olen koonnut tähän joitain omasta mielestäni mielenkiintoisimpia kohteita ja faktoja.
Matkustin nyt ensimmäistä kertaa Portugaliin, ja odotin jotain hyvin Espanjan tyylistä. Erehdyin kuitenkin pahemman kerran! Tunnelma ainakin pääkaupunki Lissabonissa on hyvin erilainen kuin naapurimaassa, enemmänkin tuli mieleen hiukan eteläamerikkalainen meininki (vaikka en olekaan sillä seudulla käynyt). Omalaatuisen tunnelman luovat varmasti kaikki ne brasilialaiset, jotka menneinä vuosikymmeninä rantautuivat entiseen isäntämaahansa. Nythän tilanne on kääntynyt päälaelleen: Portugalin painiessa vaikeiden talousongelmien kanssa yhä useammat portugalilaiset muuttavat Brasiliaan paremman elämän toivossa. Huono taloustilanne ei ensisilmäyksellä näy Lissabonin katukuvassa, mutta esimerkiksi kauppakeskuksissa ostoksia vaikuttivat tekevän vain turistit - paikalliset istuivat niissä lähinnä lounaalla tai viettivät muuten vain aikaa yhdessä.
Talousongelmat heijastuvat myös Lissabonin katumaisemaan: monet rakennukset ovat todella huonossa kunnossa, mutta menneiden aikojen siirtomaaloisto näkyy arkkitehtuurissa silti selvästi. Veronsa vaati tosin myös 1700-luvulla tapahtunut Euroopan historian pahin luonnonkatastrofi, jossa maanjäristys ja sitä seurannut tsunami surmasi suuren osan kaupungin asukkaista ja tuhosi vanhaa arkkitehtuuria. Käytännössä samanlainen katastrofi on yhä mahdollinen, eikä maalla ole juurikaan ollut varaa varustaa rakennuksiaan nykyaikaisilla tukirakenteilla.
Lissabon on yleisilmeeltään perinteisen välimerellinen punaisine tiilikattoineen. Kaupunki on rakennettu kukkuloille, joten mukaan kannattaa varata todella hyvät ja tukevat kävelykengät! Julkinen liikenne toimii mielestäni hyvin: metrolinjasto on koko kaupungin kattava, ja tunnelmallista kyytiä saa halutessaan vanhoissa ratikoissa. Kävellen saa kuitenkin kaupungista parhaan kuvan, varsinkin kun Lissabon ei ole valtavan suuri. Jos kukkuloiden kiipeäminen alkaa kyllästyttää, voi ottaa yläpuolella kuvassa näkyvän funikulaarin: se kulkee edestakaisin Lissabonin pisintä kukkulaa, jonka huipulla on yksi kaupungin parhaista näköalapaikoista.
Espanjan tavoin Portugali oli keskiajalla satojen vuosien ajan islaminuskoisten maurien hallinnassa. Arabien vaikutus näkyy yhä Lissabonin katukuvassa etenkin koristeellisten seinälaattojen muodossa. Tämän tyyliset laatat kuuluvat täällä pohjoisessa lähinnä kylpyhuoneeseen, mutta ne näyttävät yllättävän hyviltä myös rakennuksien ulkoseinissä! Rakennukset eivät tietenkään ole jäänne arabiajoilta - viimeiset maurit poistuivat Portugalista jo 1200-luvulla - vaan portugalilaiset jatkoivat perinnettä omassa rakentamisessaan vielä viime vuosisatoihin asti. He kuitenkin seurasivat aikojen muuttumista ja alkoivat keskiajan jälkeisinä vuosisatoina yhdistellä laatoitustaiteessaan maallisia nautintoja uskonnon promoamiin hyveisiin. Sen sijaan arabien laatoituksissa oli islamin sääntöjen mukaan ehdottoman kiellettyä kuvata mitään konkreettista, ja niissä olikin kuvattuna pelkästään kauniita koristeellisia kuvioita. Erilaisia seinälaattoja on Lissabonissa satoja erilaisia - valitsemassani kuvassa on niistä vain murto-osa.
Igreja de São Roque
Vaikka en ole uskonnoltani katolilainen, mielestäni yksi parhaimmista nähtävyyksistä Välimeren maissa ovat roomalaiskatolilaiset kirkot. Ne ovat osoitus siitä valtavasta vallasta ja uskomattomista rikkauksista, joita katolilainen kirkko keskiajalla hallinnoi. Koska jumala oli maallisen hallitsijankin yläpuolella, kirkkoihin satsattiin suuret summat rahaa ja kultaa. Tästä jopa Rooman kirkkoja huomattavampi osoitus on mielestäni Lissabonin São Roque, joka hyvin vaatimattomasta ulkokuorestaan huolimatta on pullollaan brasilialaista kultaa ja suurenmoisia maalauksia. Kirkko selvisi lähes vahingoittumattomana 1700-luvun suuresta maanjäristyksestä, ja on siten yksi harvoista kurkistusaukoista katastrofia edeltäneeseen uskonnolliseen elämään ja arkkitehtuuriin.
Padrão dos Descobrimentos
Portugalin loisteliaammista päivistä muistuttaa myös Bélemin kaupunginosaan pystytetty muistomerkki maan menestyksekkäimmille, 1400- ja 1500-luvuilla toteutuneille tutkimusmatkoille Intiassa ja Kaukoidässä. Muistomerkissä kuvatut henkilöt ovat sekä matkoja eri tavoin tukeneita henkilöitä että tutkimusmatkailijoita. Vasco da Gama on varmasti matkailijoista tunnetuin, mutta portugalilaiset olivat keskiajalla uusien alueiden löytämisessä ja tutkimisessa aivan omaa luokkaansa. Tämän vuoksi maalla oli valtaa ja rikkauksia enemmän kuin muilla Euroopan mailla, sillä keskiajalla ensimmäisenä jonkin alueen valloittaneella maalla oli siihen kauppamonopoli. Vasta keskiajan jälkeen kauppalaivueet, jotka purjehtivat varsinkin Englannin ja Hollannin lipun alla, vaativat markkinoiden vapauttamista. Valtavan, merelle päin kallistuvan monumentin sisältä pääsee kiipeämään sen huipulle, josta on hyvät näköalat merelle ja Bélemin yli. Monumentin ulkopuolelle on rakennettu massiivinen kompassi, johon on kuvattu matkailijoiden reitit Intiassa ja Kaukoidässä.
Vastakohtana historialle näkyy Lissabonissa myös nykypäivä, jonka trendejä anarkistit näkyvästi vastustavat. Huomasimme sattumalta hienostoputiikkialueen lähistöllä hylättyjä kerrostaloja, jotka ilmeisesti anarkistit olivat - ainakin ulkopuolelta - vallanneet. Näistä pikkukuvista näkyvät heidän taideteoksensa aika huonosti, mutta niissä kuvattiin kapitalismia ja poliitikkoja mielenkiintoisista näkökulmista. Asenne on ymmärrettävä maassa, jossa nuorisotyöttömyys on huipussaan. Oikeastaan ihmettelin, että anarkistien edustama ilmiö ei ollut kaupungissa näkyvämpi.
Modernin alueen voi tsekata myös yläilmoista hyvin edullisesti!
Toisenlainen vastakohta maan menneisyydelle löytyy koillisesta Lissabonista, Parque das Naçõesista. Alue rakennettiin vuoden 1998 maailmannäyttelyä varten, ja se edustaa visiota Lissabonin tulevaisuudesta. Moderni alue on täynnä uudenaikaisia asuintaloja, kauppakeskuksia, ravintoloita ja toimistorakennuksia. Parque das Nações ei jäänyt vain näyttelykohteeksi, vaan se onnistuttiin pitämään suosittuna asuin- ja ajanviettoalueena maailmannäyttelyn jälkeen. Aivan meren äärellä sijaitseva alue olikin jotenkin hyvin rentouttava Lissabonin kapeiden ja väkitäyteisten katujen jälkeen. Kuulemma myös paikalliset pitävät aluetta mukavana ajanviettokohteena viikonloppuisin, joten sinne kannattaa mennä tallustelemaan arkipäivänä.
Näkymiä maurien linnoituksesta ja matkalta sinne.
Upea ruusupuutarha!
Koska olimme tehokkaita lomailijoita, ehdimme käydä Lissabonin läänissä sijaitsevassa Sintran kaupungissa. Sintra on yksi Unescon maailmanperintökohteista, ja siellä on kaikenlaista kiehtovaa mauriajoilta ja sitä seuranneelta kuningaskunnan ajalta. Kaupunki sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Lissabonista, mistä sinne kulkee puolen tunnin välein junia. Matkustaminen Sintraan oli edullista: edestakainen matka maksoi alle viisi euroa! Sintrassa on valtavasti nähtävää, ja mielestäni paras vaihtoehto on mennä sinne vuokra-autolla, sillä nähtävyydet ovat aika kaukana toisistaan. Me kuitenkin olimme matkassa junalla ja sen jälkeen jalan. Kipusimme korkealle vuorenrinteelle rakennettuun maurien linnoitukseen (Castelo dos Mouros), josta näkymät yli Sintran kaupungin ja merelle asti olivat huikeat. Kävelymatka pitkää ja jyrkkää ylämäkeä oli hitusen rankka, mutta kaunis ja vehreä. Samalla alueella on muitakin palatseja, ja niitä kaikkia ympäröi suuren suuri puisto. Puistoon on periaatteessa pääsymaksu, joka sisältyy eri palatsien pääsymaksuihin, Lippua vastaan saa kartan, johon on merkitty erilaisia reittejä ympäri teemoittain rakennettua puistoa: reittien varrelta löytyy esimerkiksi ruusupuutarha, joutsenlampi (jossa näin ensimmäistä kertaa mustia joutsenia!), suihkulähteitä ja jopa pieni maatila.
Palácio Nacional da Pena
Puiston sisällä on myös Palácio Nacional da Pena, jonka Portugalin kuninkaalliset rakennuttivat itselleen kesäasunnoksi. Minua kiehtoi palatsissa eurooppalaisuuden ja arabimaailman yhdistyminen, mikä näkyi niin sisustuksessa kuin näyttävän värikkäässä ulkokuoressa. Palatsista teki näyttävän tietenkin myös sen koko ja sijainti korkealla vuorenrinteellä. Myös täältä näköalat olivat upeat! Voin kuvitella, miten kuninkaalliset aikanaan nautiskelivat auringonpaisteesta valtavalla terassilla palatsin edustalla ihmettelemässä alla aukenevaa vehreyttä. Myös palatsin taakse pääsee kiertämään. Siellä ovat yhä pystyssä vartijoille rakennetut vartiopaikat ja kapeat, linnaa kiertävät käytävät. Kenties vartijat tauoillaan ihastelivat kaukana alhaalla vellovaa Atlanttia.
Monserrate
Puistossa oli kaikenlaista eksoottista nähtävää, joten vietimme siellä pitkän tovin. Halusimme kuitenkin käydä myös Monserraten palatsissa, jonka rakennutti kesähuvilaksi itselleen englantilainen baroni Sir Francis Cook 1800-luvulla. Onneksi otimme taksin vuorenrinteeltä Monserrateen, sillä se sijaitsi todella paljon kauempana kuin olimme kuvitelleet. Taksi ajoi sinne parikymmentä minuuttia, joten emme olisi millään kävellen ehtineet perille ennen sulkemisaikaa. Juuri tässä vaiheessa oma auto olisi ollut kätevä, ja olisimme kenties ehtineet nähdä vielä kaikkea muutakin Sintrassa. Olimme kuitenkin tyytyväisiä valintaamme nähdä juuri Monserrate. Huvila itsessään on ulkoa ja sisältä upean arabityylinen, ja sitä ympäröivä valtava puisto on rakennettu maantieteellisesti teemoittain: puistoon on istutettu kaikkialta maailmasta tuotuja kasveja omille alueilleen, ja siten se on myös yksi Portugalin tärkeimmistä kasvitieteellisistä puutarhoista.
Näkymiä Cascaista,
Koko lomaviikkomme ajan sää oli mitä parhain. Auringossa lämpötila kipusi jopa yli kahdenkymmenen, joten viimeisenä päivänä päätimme ottaa junan ja matkustaa puolen tunnin matkan pieneen rantakaupunki Cascaisiin. Matkalla sinne on muuten myös aikoinaan suomalaistenkin suosikkikohteena ollut Estoril. Matka Lissabonista Cascaisiin maksoi vain 4,50e molempiin suuntiin, ja olimme muutenkin tyytyväisiä päätökseemme omistaa viimeinen päivämme Portugalissa tuolle rauhalliselle pikkukaupungille. Kävelimme tunnelmallista ostoskatua rantaan, jossa istahdimme terassille aamukahville. Meri on kaupungissa kaikkialla läsnä, mikä passasi meille oikein hyvin. Myös Cascaisissa oltiin selvästi panostettu viihtyvyyteen, mikä näkyi siisteytenä ja hyvin hoidetuissa puistoissa. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Lissanbonin-kävijälle!
Lissaboniin palattuamme kävelimme juna-asemalta rantabaariin nauttimaan loman viimeiset portugalilaiset oluet!
